Räkäposkella 2018

Räkäposkella saapuu jälleen sulattamaan hiihtokansan sydämet!

Historian yhdestoista Joensuun Metsäylioppilaiden järjestämä Räkis sivakoidaan 1. maaliskuuta 2018, Mehtimäen Hullunkolmion 1.6km hiihtoladulla, yliopiston vieressä.

Tapahtuma on joukkuehiihto, jossa joukkueittain kerätään enemmän tai vähemmän kilometrejä 12 tunnin aikana, siten että vähintään yksi joukkueen jäsen on aina ladulla. Tapahtuma alkaa klo 7.00 Natura rakennuksen takaa hiihtolatujen risteyksestä ja jatkuu aina iltaseitsemään.

Räkäposkella 2014 © Karjalainen, 2014

Hiihdon ohessa ei asiaan kuuluvaa oheistoimintaa parane unohtaa ja Naturan sauna lämpiää, sekä ystävämme PALJUkin on tapahtumassa mukana lämmittämässä, sillä tapahtumallahan ei tunnetusti pakkasrajaa ole!

Joukkeen koko on 1-12 henkeä ja joukkueilla olisi suotava olla yhtenäinen asu, sillä illan päätteeksi paras puku palkitaan! Pukujen lisäksi kilpailussa palkitaan myös eniten kilometrejä hiihtänyt joukkue, nopein- ja hitain kierros sekä kaikki Jury:n mielestä palkitsemisen arvoiset suoritukset!

Kaikki osallistujat saavat lisäksi himoitun Räkäposkella 2018 haalarimerkin!

Tapahtuman jälkeen on luvassa myös Räkäposkella 2018 After Ski, jonka yhteydessä on luvassa myös palkintojenjako, joten älkää jättäkö taatusti vuoden kovimpia After Ski bileitä välistä!

Osallistumismaksu on ainoastaan 5€/hlö.
(sis. hiihdon, haalarimerkin ja sisäänpääsyn After Ski bileisiin)

Ilmoittautuminen avautuu keskiviikkona 31.1 kello 12.00 aukeavan linkin kautta. Koko joukkueen ilmoittautumisen hoitaa joukkueen kapteeni. Tarkemmat maksuohjeet kapteenit saavat sähköpostiinsa parin päivän sisään ilmoittautumisesta. Ilmoittautua kannattaa pikimmiten linkin auettua, sillä osallistujia mahtuu 350 ja yleensä määrä on täyttynyt parissa päivässä.

Ei muuta kun kasaamaan joukkuetta ja tule nauttimaan vuoden hauskimmasta hiihtotapahtumasta!

Linkki Facebookiin: https://www.facebook.com/events/1345015608959420/

Hiihtoa koskevat kysymykset osoitteeseen:

rakaposkella@gmail.com
____________________________________________________
In english

Here we go again!

Räkäposkella is traditional 12 hours cross-country skiing event in 1,6km skiingtrack in Mehtimäki, Joensuu. Idea is that there is skiing at least one skier from team at time over whole 12 hours. There is no any limit for temperature!

The event is taking place on Thursday 1.3.2018. The starting place is behind Natura university building in ski track. The skiing starts at 07.00 and ends at 19.00. When you are not skiing you can go to palju or sauna in Natura or just hang out and cheer to your team mates.

Team size is 1-12 person. Team members should dress themselves to some funny and uniform clothing. Best clothing is awarded!

Every skier also gets Räkäposkella 2018 overall padge!

In After Ski party the Jury awards the slowest-, the fastest skier, team which skies the longest distance and best team clothing. Don’t miss the years most sportiest After Ski party!

Participation fee is 5€/person.
(includes skiing, overall padge and entry to the After Ski party)

Signing up will happen from link which will be open on Wednesday 31.1 at 12 am on this event. The team captain signs up whole team. Captain will get the guide for paying to email after signing up. Sign up as soon as possible, the registration close when all 350 of skiers is filled! Tickets goes really fast!

Just gather the team and come to enjoy the funniest event of the year!

If you have any question about the skiing, send e-mail to address:


rakaposkella@gmail.com

Hallitus kaudelle 2018

Joensuun Metsäylioppilaat ry:n vaalikokouksessa valittiin hallitus kaudelle 2018

Puheenjohtaja: Elisa Heinonen
Varapuheenjohtaja: Heidi Keinonen
Sihteeri: Tuomas Mauno
Rahastonhoitaja: Joona Lampela
KV-vastaava: Ida-Sofia Laine
Liikuntavastaava: Tommi Väisänen
Tapahtumavastaavat: Joonas Mattson ja Mari Hälinen
Edunvalvontavastaava: Aaron Van-Eckmann
Tiedotusvastaava: Arttu Vartiainen
Hallituksen jäsenet: Saara Santaniemi ja Anna Jolkkonen
. . . .
Vänkärin päätoimittajat: Heidi Keinonen ja Elisa Heinonen
Loimun opiskelijat – Joensuu edustaja: Aaron Van-Eckmann

Onnea, kaikille valituille!

Vaalikokous

Taas on se aika vuodesta kun Joensuun Metsäylioppilaiden hallituksen on aika kokea muodonmuutos ja saada uutta verta mukaan toimintaan.
Ainejärjestön hallituksen toimintaan ovat tervetulleita kaikki ainejärjestön jäsenet vuosikurssista riippumatta.

VAALIKOKOUS

Jos hallitustyöskentely ei ole sinun juttusi tule silti paikalle syömään loistavaa VAALIKAKKUA ja äänestämään kaverisi hallitukseen.

Tervetuloa!

Ainejärjestö infoa

Hei, on tullut paljon tiedusteluja siitä, kuinka pääsee aj-aktiiviksi ja hallitukseen. Huomenna on sinun mahdollisuus tulla tutustumaan ainejärjestötoimintaan, sillä ainejärjestön kokous järjestetään Borealiksella, klo 14.00, 3.kerroksessa, jonne ovat tervetulleita kaikki.

Tarjolla on kahvia ja pientä naposteltavaa!

Jos sinusta tuntuu yhtään, että haluat mukaan ainejärjestötoimintaan niin tule ehdottomasti tutustumaan ja seuraamaan millaista hallitustoiminta on.

Etuja hallitustoiminnassa on opintopisteiden lisäksi se, että saa tehdä asioita hyvässä porukassa, saa uusia ystäviä ja voi korjata epäkohtia, joita itse on huomannut. Aina on parempi tarttua ohjaksiin kuin huudella sivusta. Hallitustoiminnasta saa myös korvaamatonta osaamista ja kokemusta, jota voi hyödyntää töissä tai työnhaussa.

Tule yksin tai porukassa!

Uusi tenttiarkisto

Ainejärjestömme nettisivustolle on tullut jälleen paljon odotettu tenttiarkisto. Uudessa arkistossa on nyt myös mahdollista jakaa muita hyväksi havaittuja opintomateriaaleja, kuten kirjatiivistelmiä sekä paljon muuta. Tenttiarkisto on kaikille avoin ja kaikki ovat tervetulleita parantamaan ja kehittämään tätä yhteistä luomustamme!

Kaikki kehitysideat nettisivujen suhteen ovat tervetulleita, joten kirjoita niitä tenttiarkiston palaute kohtaan tai alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta. Tehdään sivuistamme upeat uudelleen! 😀

YHTEYDENOTTOLOMAKE

Länsirannikon ekskursio 2017

Metsätieteen opiskelijoiden ryhmä (JYMO) järjesti Länsi-Suomen tutustumismatkan 8.-10.3.2017, jonka pyrkimyksenä oli syventää Itä-Suomen yliopiston metsäalan opiskelijoiden tietoisuutta Suomen eri osissa sijaitsevista metsäalan yrityksistä ja organisaatioista. Retkemme vahvisti lisäksi opiskelijoiden puunhankinnan ja metsäteknologian osaamista sekä käytännön ymmärtämistä.

Kuvassa ekskursiolle osallistuneet opiskelijat.

Lisää retkestämme voit lukea raportistamme, linkki alla:

JYMO_EXCU

Erityiskiitokset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:lle, joka myönsi apurahan ekskursiollemme. Kiitokset lisäksi Itä-Suomen yliopistolle, Evon Metsäpojat ry:lle sekä kaikille ekskursiossa mukana olleille yrityksille ja heidän esittelijöilleen.

Linkki: Kuvagalleria